Seikat, joihin kannattaa kiinnittää huomiota lasten kanssa lomaa suunnitellessa

Posted by almatour on

Lasten kanssa matkustaminen

Hyvä loma ei ole rahasta kiinni, vaan iloinen yhdessäolo ja arjesta poikkeaminen voi riittää lapsille. Pienet asiat, jotka ovat vanhemmille tavallisia, voivat olla lapsille erityisiä. Vie lapsesi vaikkapa luontoretkelle ja opetelkaa yhdessä jotain uutta. Lasten kanssa lomailu vaatii kuitenkin hieman enemmän etukäteissuunnittelua kuin aikuisten kanssa matkailu. Lasten määrä ja ikä tietenkin vaikuttaa lomailuun, suurperheen saattaa olla hankalampi löytää sopivaa majoitusta.

Lomat. Helpointa on tähdätä lomamatka koulun loman aikaan, mutta aina tämä ei syystä tai toisesta ole mahdollista. Koulun kanssa voi kuitenkin yrittää neuvotella ratkaisua jos ajankohta on ainut vanhemmille esimerkiksi työnpuolesta mahdollinen.

Muista lääkkeet! Varaudu tarvittaessa myös matkapahoinvointiin. Käsidesi ehkäisee tauteja, ja laastarit ovat kevyitä kantaa käsilaukussa.

Muksujen kuljetus. Jos sinulla on rattaissa kulkevia lapsia, varmista etukäteen että pystyt niiden kanssa kulkemaan esim. hotellissa tai että ne mahtuvat vuokra-autoon. Miten ikinä matkaatkaan, mieti miten se sujuu helpoiten lasten ja kantamusten kanssa. Tarvitsetko turvaistuimia?

Viihdykettä mukaan. Tiedäthän, kuinka aika tuntuu kuluvan vuosi vuodelta nopeammin? Noh, lapsena aika on siis kulunut todella hitaasti ja siksi viihdykettä tarvitaan erityisesti automatkoille ym. pitkille siirtymille. Hyvät viihdykkeet menevät pieneen tilaan eivätkä leviä pikkuosiksi lattialle. Välillä voi katsella vaikkapa videoita, mutta on kiva jos pystyt kehittämään seuraleikkejä vaikkapa maisemista. Laiva on lastattu ja arvuutusleikit ovat matkojen klassikoita.

Uni ja tuleeko se? Joskus matkustaminen voi olla hyvin stressaavaa lapselle, ja tämä saattaa heijastua suoraan lapsen uneen, erityisesti sen laatuun. Siispä kannattaakin pakata mukaan kaikki, järkevän kokoiset, unta edesauttavat tavarat lapselle mukaan. Oli sitten kyse pehmolelusta, univiltistä, tutusta unipesästä tai vaikka iltasatukirjasta, niiden merkitystä ei kannata vähätellä!

Lasten matkatavarat. Pakkaa samaan aikaan sekä oma että lasten laukut. Kun laitat itsellesi vaihtovaatteet laukkuun, varaa sama vähintään sama määrä lapsen laukkuun. Kun otat hygieniatarvikkeesi, pakkaa samalla lapsen vastaavat kamat. Näin tulet pakanneeksi mahdollisimman helposti molempien matkatavarat. Kannattaa myös ehdottomasti kiinnittää huomiota, että lapsesi puhelimen suojakuori on kunnossa, mikäli hän puhelimen omistaa. Etelän lomilla kun hiekka ja vesi tahtovat olla melko pahoja puhelimen vihollisia – lomaleikkien vauhdista puhumattakaan. Jos siis olet hankkinut pulmusellesi synttärilahjaksi pitkään kinutun iPhone seiskan söpöine kuorineen, tarkista kumminkin, että kuoret ovat vielä hengissä. Jos ei, hanki suosiolla ainakin loman ajaksi hieman järeämpää mallia olevat kuoret, näin et joudu jälkikäteen matkavakuutuksen kanssa tekemisiin.
Suunnittele valmiiksi ohjelmaa kaikenikäisille perheenjäsenille. Jos aiotte käydä vain vanhempia kiinnostavissa kohteissa, miksi edes ottaa lapsia mukaan. Harkitse ottaisitko lapsen ystävän mukaan matkalle, näin heillä olisi toisistaan seuraa.
Voiko lasten kanssa matkustaa?

Majoitus. Varmista lapsille sopiva ympäristö majoituskohteessa, et halua joutua selittelemään humalaisten edesottamuksia tai ihmettelemään miten pidät lapsesi puhtaana kun vessat ovat ainoastaan hotellin käytävillä. Haluatko majoituskohteen jossa voit valmistaa pientä syötävää? Entä onko saatavissa lainaan matkasänkyä, syöttötuolia yms? Kaikki hotellit eivät ole erityisen lapsiystävällisiä, joten kannattaa huolella tutustua tarjontaan etukäteen.

Harkitse all inclusive -matkoja. Pääset helpommalla kun jokaista asiaa ei tarvitse erikseen miettiä, vaan voit keskittyä lomalle kuuluvaan rentoutumiseen. Lapsiperheille on runsaasti matkapaketteja tarjolla, joihin kuuluu muksuille sopivia tekemisvaihtoehtoja.
Vakuutusten on hyvä olla voimassa, varmista että ne kattavat myös lasten vahingot.

Menossa ulkomaille?

Muista passit /viisumit sekä rokotteet, matkakohteesta riippuen.
Aurinkorasva. Jos menet jonnekin lämpimään, muista suojata lapsesi iho. Ohuet peittävät vaatteet ovat parempia kuin kemikaalit, mutta muista että lapsen iho on paljon herkempi kuin aikuisen.

Allergiat, erikoisruokavaliot. Varaudu allergialääkkein matkaan. Jos suuntaat erikoisruokavaliota noudattavan lapsen kanssa ulkomaille, ota mukaan tietoisku kohteen kielellä. Esimerkiksi keliakia voi tuoda haasteita ravintoloissa syömiseen.

Eurooppalainen sairasvakuutuskortti vastaa Kela-korttia ja käy koko Euroopassa. Sen tilaaminen ei maksa mitään ja on huomattava turva jos jotain sattuu matkalla.

Älä stressaa liikaa! Haluatko että lapsesi lomamuistoksi jää eksymisestä johtunut riitely vai se, kuinka mukavaa teillä oli vaikkei kaikki mennytkään suunnitelmien mukaan? Varaa riittävästi aikaa siirtymiin ja jonottamiseen.

Taskussa olevat terveelliset välipalat pitävät nälkäkiukun loitolla siihen asti että sopiva ruokapaikka löytyy. Älä täytä päiviä valmiiksi suunnitellulla ohjelmalla, vaan jätä aikaa vapaaseen tekemiseen. Lomailu ei ole suorittamista!